Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaja

Suomalaiskirjailija Sofi Oksaselle on myönnetty Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto. Oksasen Puhdistus –romaanin kanssa palkinnosta mitteli 10 muutakin pohjoismaista kaunokirjallista teosta. Suomalaiskirjailijoista ehdolla oli Oksasen lisäksi Monika Fagerholm romaanillaan Glitterscenen.

Pohjoismaiden neuvosto perusteli päätöstään muun muassa sillä, että ihmiskaupasta kertovan teoksen aiheet: rakkaus, petos, valta ja avuttomuus ovat ajattomia. Myös Oksasen harvinaisen tarkka ja kovakourainen kielenkäyttö sai neuvostolta kiitosta.

Puhdistuksen käännösoikeudet on myyty jo 27 eri maahan. Vaikka Oksanen onkin saanut lukuisia kansallisia palkintoja, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on ensimmäinen romaanin saama kansainvälinen tunnustus.
– Palkinnolla on valtavan suuri merkitys tunnettuudelle ja myynnille sekä Pohjoismaissa että myös kansainvälisesti. Palkinnon arvo levittyy paljon laajemmallekin kuin Pohjoismaihin, sillä se herättää varmasti kiinnostusta myös kansainvälisissä kustantamoissa, Suomalaisen kirjallisuuden edistämiskeskuksen johtaja Iris Schwanck pohti palkinnon mahdollisia vaikutuksia YLE:n uutisille.

Myös kirjailija itse kertoi Ylelle arvostavansa kansainvälistä tunnustusta, koska se kertoo, että romaani on vakuuttanut myös yli kielirajojen. Puhdistus –romaani sai Finlandia -pakinnon vuonna 2008 ja Runeberg –palkinnon vuonna 2009. Puhdistus oli vuoden 2008 myydyin kotimainen kaunokirjallinen teos.

47 000 euron suuruinen kirjallisuuspalkinto luovutetaan suomalaiskirjailijalle tämän vuoden marraskuun alussa Reykjavikissa Islannissa.
Palkinnon saaja julkistettiin 30.3. Suomalaismedioista ainakin YLE, MTV3, lukuisat maakuntalehdet, Helsingin Sanomat, Iltalehti ja Ilta-Sanomat ovat uutisoineet asiasta.