Mustavalokuvia Helsingistä

17 tunnin kävely kesäkuisessa Helsingissä, kädessä kaupungin kartta ja päämääränä ikuistaa mielenkiintoa herättävät paikat mustavalkokuviksi. Tämä oli mielessä espanjalaisvalokuvaaja Asís González Ayerbella, kun hän matkasi Suomeen kesäkuussa 2011 Suomen Madridin-suurlähetystön kutsumana. Nyt tämän kesäisen kävelyn tulokset ovat nähtävillä 7. kesäkuuta avautuvassa Missä kuljin kerran -näyttelyssä Suomen Madridin-instituutissa. Näyttely on avoin yleisölle 28. kesäkuuta asti.

Näyttely koostuu noin 40 mustavalkovalokuvasta. Ayerben mukaan mustavalkoisilla sävyillä saa vangittua pohjoisen valon, viiston kesäkuun auringon. Kuvissa on vain julkisia, ulkotiloissa sijaitsevia paikkoja. Pääosin Ayerbe taittoi matkansa jalan, vaikkakin muutama kohde vaati lautan tai polkupyörän kyytiä.

Ensimmäiset Suomi-kontaktinsa Ayerbe loi kuvaamalla suomalaisia kirjailijoita espanjalaiseen Qué leer -lehteen. Kirjailija Kjell Westö ja hänen Missä kuljimme kerran -romaaninsa olivat Ayerben ensimmäisiä kosketuksia Helsinkiin. Westöstä onkin tullut yksi Ayerben läheisimmistä suomalaisystävistä, ja hän oli tärkeä tekijä niin Ayerben kesäkuisella Suomen-matkalla kuin Suomeen tutustumisessa ylipäätään. Tämä näyttelyn nimi on Ayerben pieni kunnianosoitus Westölle.

Asís González Ayerbe on vuonna 1978 Valladolidissa syntynyt valokuvaaja, joka työskentelee myös graafisena suunnittelijana. Hän on julkaissut useita teoksia, ja hänen työnsä niin valokuvaajana kuin suunnittelijanakin on tunnustettu monin palkinnoin.

Missä kuljin kerran/Por donde una vez caminé
Asís Ayerben valokuvanäyttely
Avajaiset torstaina 7. kesäkuuta 2012 klo 20–21.30
Avoinna yleisölle: 28.6.2012 asti
Aukioloajat: Klo 10–14 ja 16–20