Mahdollisuus tutustua suomalaiseen elokuvaan Valladolidissa

Suomen Madridin – Instituutin järjestämä suomalaisen elokuvan kiertue saapuu Valladolidiin, missä esitetään kolme suomalaista elokuvaa osana 49. elokuvakurssia. Elokuvanäytöksiä järjestetään Valladolidin yliopistossa 6.-31. elokuuta 2012.

Kaikki kolme elokuvaa kuvaavat suomalaista yhteiskuntaa. Matti Iäksen ohjaama Sokkotanssi käsittelee vaikeita aiheita, kuten nuorisoväkivaltaa ja rikkonaisen perheen ongelmia. Päähenkilö Jontti, herkkä 9-vuotias poika, kärsii eksistentiaalikriisistä, joka konkretisoituu kaipuuna löytää yhteys isään. Jontin isä on kiinnostuneempi naisista kuin poikansa kasvatuksesta. Näyttämönä tarinalle toimii pieni rannikkokylä 60-luvulla.

Toinen elokuva keskittyy suomalaisen työelämän kuvaamiseen. Jarmo Lampisen Eila on tarina naisesta ja tämän taistelusta sen puolesta, minkä uskoo olevan oikein. Vankilasta juuri vapautunut poika on myös tärkeä tekijä päähenkilön elämässä. Eila ei halua osallistua työpaikkansa lakkoon, koska tarvitsee rahaa. Tästä huolimatta hänet kuitenkin erotetaan muiden mukana. Elokuva kertoo työstä ja moraalisten vaikeuksien kohtaamisesta. Vaiennut kylä kertoo omituisesta kylästä, jonka yksi asukas on murhattu. Murhatutkimukset on hylätty siihen asti, kunnes päähenkilö, uusi poliisi aloittaa tutkimukset uudelleen. Kuulustellessaan useita henkilöitä poliisille valkenee, että kaikki tietävät kuka on syyllinen, mutta koko kylä vaikenee asiasta.