Loppuunkäsitelty

Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty on koskettava romaani ajasta läheisen itsemurhan jälkeen.

Härkösen pikkusisko Killi tekee itsemurhan hyppäämällä parvekkeelta. Loppuunkäsitelty on raportti siitä, miten Härkönen ja muut Killin omaiset kokevat surun, ikävän, sekä syyllisyydentunteen siitä, ettei heidän rakkautensa riittänyt parantamaan Killin oloa tarpeeksi. Kirja kertoo ensimmäisestä vuodesta itsemurhan jälkeen; tuskasta sekä kysymyksistä, joihin ei ikinä voi saada vastausta. Mutta lieneekö omaisten suru koskaan kokonaan loppuunkäsitelty, niin vuoden kuin kymmenenkään vuoden kuluttua?

Killi taisteli  kurdinaisten ihmisoikeuksien puolesta, ja kirjoitti aiheesta kirjankin, mutta ei itse näe kirjaansa koskaan painettuna. Hän taisteli muiden oikeuksien puolesta, mutta voimat eivät enää riittäneet oman itsensä puolesta taistelemiseen. Loppuunkäsitelty myös kyseenalaistaa Suomen terveydenhoitojärjestelmän; apua ei saa, jos omat jalat vielä vähänkin kantavat. Masennukseen ei saa oikein muuta hoitoa kuin pillereitä, vaikka ihminen olisi jo aiemmin yrittänyt itsemurhaa – ja seuraukset ovat sitten sen mukaiset.

Anna-Leena Härkönen on Helsingissä asuva vapaa kirjailija ja näyttelijä. Loppuunkäsitelty -romaani löytyy instituutin kirjastosta suomenkielisenä.