Pohjoinen ja etelä kohtaavat Ilmatar-teatterin esityksissä

Suomen Madridin-instituutti aloittaa verkkosivuillaan haastattelujen sarjan, jossa esitellään henkilöitä ja ilmiöitä suomalaisen ja lusohispaanisen kulttuurin kohtaamispinnoilla. Sarjan aloittaa espanjalais-suomalaisen teatterikollektiivi Ilmattaren perustaja ja näyttelijä Marjo Ikonen, joka on asunut ja tehnyt teatteria Madridissa jo vuodesta 2003.

Voisitko esitellä lyhyesti Ilmatar-kollektiivin?
Ilmatar-teatteri on suomalais-espanjalainen ammattiteatteri, jonka tarkoituksena on esittää Espanjassa suomalaista näytelmäkirjallisuutta espanjaksi ja tehdä siten täällä tunnetuksi suomalaista kulttuuria. Ja sama toisin päin; tuoda espanjalaisia helmiä suomalaisen yleisön eteen. Esimerkiksi  viime kesänä esitimme Suomessa Federico García Lorcan näytelmän Don Perlimplinin ja Belisan puutarharakkaus. Itse edustan Ilmattaren suomalaista puolta, ja ohjaaja José Herrero espanjalaista. Me kaksi olemme Ilmattaren perustajat, sen ainoat vakituiset jäsenet sekä taiteelliset, hallinnolliset ja tuotannolliset vastaavat. Valitsemme jokaisen näytelmän taiteellisten kriteeriemme mukaan ja etsimme sen toteuttamiseksi tarvittavan työryhmän, harjoitustilat, rahoituksen ja esitystilat. Lisäksi hoidamme myös esitystemme markkinoinnin ja myynnin.

Milloin tulit Espanjaan ja miten ryhdyit tekemään teatteria?
Tulin Espanjaan vuonna 2003 Erasmus-vaihtoon opiskelemaan näyttelijäntyötä Madridin kuninkaalliseen teatterikorkeakouluun (RESAD, Real Escuela Superior de Arte Dramático) Tapaisin siellä teatteriohjaajaksi opiskelevan José Herreron ja jäin sille tielleni. Sekä henkilökohtaiset, että taiteelliset kemiamme sopivat täydellisesti yhteen — nyt olen jo kohta seitsemän vuotta asunut ja työskennellyt  täällä Madridissa!

Miten espanjalaisyleisö on ottanut vastaan suomalaisvaikutteisen teatterin?
Vastaanotto on ollut erittäin hyvä. Monille katsojille esityksemme ovat olleet ensimmäinen kontakti suomalaisiin näytelmiin. He ovat hämmästyneet, että Suomesta löytyy niin loistavia tekstejä, joista he eivät aikaisemmin olleet kuulleet mitään. Suomalainen näytelmäkirjallisuus on vielä harvinaista Espanjassa ja olemme innoissamme kiittävästä ja kiinnostuneesta suhtautumisesta. Näin voimme tuoda jotain ainutlaatuista ja erityistä espanjalaisille näyttämöille. Vaikka vielä ei voi sanoa, että suomalainen näytelmä olisi täällä varsinainen myyntivaltti — vaatii paljon töitä saada jokainen näytelmä yleisön eteen, mutta hyvä  palaute motivoi jatkamaan ja uskomaan, että teemme arvokasta työtä sekä mielenkiintoisia ja koskettavia esityksiä.

Millainen tuki teillä on Suomessa?
Valitettavasti ei vielä minkäänlaista. Emme saa toiminnallemme mitään vakituista tukea Suomesta, emmekä Espanjasta. Haemme apurahoja aina projektikohtaisesti molemmista maista ja toivomme parasta. Vuonna 2007 saimme viimeksi apurahan Suomen valtion näyttämötaidetoimikunnalta ensimmäisen näytelmämme valmistamiseen ja tämän jälkeen vuosittain  pieniä avustuksia Suomen Espanjan- suurlähetystöltä Suomessa toteutettavien projektiemme tueksi.

Mikä on ollut mieleenpainuvin kokemuksesi teatterinteosta Espanjassa?
Ilmattaren jokainen ensi-ilta on ollut mieleenpainuva ja tärkeä kokemus. Jokainen esitys vaatii niin suuria ponnisteluja, varsinkin taloudellisesti epävarmoissa oloissa työskennellen, että esityksen ensi-iltaan saaminen tuntuu aina suoranaiselta ihmeeltä.  Ehkä ensimmäisen esityksemme, Jussi Kylätaskun Runarin ja Kyllikin ensi-ilta 2007 oli minulle erityisen rakas. Näyttelin siinä Kyllikin roolin, joka oli jo kauan ollut haaveeni. Muutenkin se oli alku Ilmattaren toiminnalle. Lisäksi minulla on ollut onni työskennellä täällä myös muiden ohjaajien, kuten Juan Gómezin ja Andrés del Bosquen kanssa, joista jälkimmäisen ohjaamassa Orgiat-näytelmässä tein ensimmäisen suuren puheroolini espanjaksi vuonna 2005, mikä sai minut uskomaan, että pystyn ylipäätään näyttelemään vieraalla kielellä. Se oli merkittävä kokemus.

Mitä eroja on suomalaisella ja espanjalaisella teatterikulttuurilla?
Suomen eduksi on sanottava, että siellä teatteria arvostetaan paljon enemmän ja syvemmin  tärkeänä yhteiskuntaa ja elämää rikastuttavana taiteena. Espanjassa teatteri on enemmän kaupallista viihdettä — tämä on enemmän jalkapallokulttuurin ja kevyen komedian maa. Televisiosta tutut näyttelijät herättävät yleisön kiinnostusta teatterissakin enemmän kuin  syvällisemmät taiteelliset kriteerit. Täällä ei myöskään ole paljon laitosteattereita. Teatteriryhmät eivät identifikoidu tiettyyn tilaan, vaan valmistavat esityksiä ja markkinoivat niitä sitten teatteritiloihin eri puolilla Madridia ja Espanjaa. Harvassa teatterissa on omaa vakituista ensemble-ryhmää.  Ero suurten kaupallisten teatterien ja pienempien ryhmien kuten Ilmattaren välillä on valtava. Raha ja suhteet ratkaisevat enemmän kuin taiteelliset meriitit. Vakituiset tuet ovat lähes olemattomia, joten pienet ryhmät joutuvat todella taistelemaan ja tekemään hulluna töitä vakiinnuttaakseen asemansa niin pitkälle kuin se näissä oloissa on mahdollista. Parasta Madridin teatteriannissa ovat mielestäni festivaalit, joita järjestetään suurella rahalla ja joissa on mahdollista nähdä huippuryhmiä eri puolilta maailmaa.
.
Mitkä ovat seuraavat projektinne?
Suurin tuleva projektimme on Sofi Oksasen näytelmä Puhdistus. Toteutamme sen yhteistyönä suuren pohjoisespanjalaisen teatterituottajan kanssa. Puhdistuksen ansiosta meillä on nyt hieno mahdollisuus saada suomalaista draamaa entistä suuremman yleisön eteen ja siitä on tulossa tähän asti suurin tuotantomme.
Lisäksi ensi syksynä teemme Elisa Salon teini-ikäisille suunnatun upean näytelmän Räjähdysvaara, jonka ensi-ilta on lokakuussa. Olen myös kääntänyt suomeksi espanjan tunnetuimman nykydramaturgin Juan Mayorgan menestysnäytelmän Hamelin, joka on tarkoitus toteuttaa Suomessa marraskuussa, jos  projektin rahoitus onnistuu.
.
Julkaisuvapaa Suomen Madridin-instituutin luvalla