Feria del Libro Madridissa 28.5.-13.6.2010

Pohjoisen tuulet puhalsivat tänä vuonna Retiron puiston helteessä 69:ttä kertaa järjestettävillä Madridin kirjamessuilla, sillä Pohjoismaat oli tänä vuonna  nostettu 28.5. alkavien messujen teemaksi. Kahden viikon aikana tuhannet espanjanlaiset saivat tutustua mittavan oheisohjelman myötä pohjoismaiseen kirjallisuuteen, joka pääsi nyt erityisen huomion kohteeksi.

Suomen osuus oli edustava. Messuilla esiintyivät kirjailijat Kjell Westö, Kari Hotakainen ja Risto Isomäki. Ohjelmassa esiteltiin myös muun muassa suomalaisen koulutuksen erityispiirteitä, kirjastohankkeiden uusimpia virtauksia, kirjallisuuden kääntäjien työtä  ja mahtuipa mukaan suomalaisten tiedemiesten katsaus inkojen solmukirjoituksen ja mayojen hieroglyfien tutkimukseenkin.